haastekysymyksiä Kukkapillin blogista

perjantai 25. marraskuuta 2022


 

1. Asioita, joista et koskaan kirjoittaisi blogissasi?

Läheisten asioista siten että heidät olisi mahdollista tunnistaa.

2. Missä pihistelet/säästät?

Omissa vaatteissa. Haluan että ne löytyvät käytettyinä, noin niin kuin pääasiassa, poislukien alusvaatteet ja sukat.

3. Missä et pihistele/säästä?

Saatan "tuhlata" läheisten lahjoihin ihan reteästi rahaa ja rakastan antaa lahjoja.

4. Lempikotityösi?

Pyykinpesu. Kaikenlainen järjestely. Pyykkien viikkaaminen. Lakanoiden vaihto.

5. Inhokkikotityösi?

Ehdottomasti käsin tiskaaminen. Kärvistelin tämän asian kanssa vuosia, jollen vuosikymmeniä, ja lopulta tänä syksynä ostin pöytätiskarin joka toimii ilman vesiliitäntää (vesi kaadetaan koneeseen koneen päällä sijaitsevasta reiästä). Minitiskari oli ainoa valinta siksi, että minulla on niin olematon määrä astioita. Kone on päällä päivittäin ja oi miten rakastankaan sitä!

6. Vanhin omistamasi esine?

Kirja joka on julkaistu joskus 1800-luvun puolella. Rakastan vanhoja tavaroita, etenkin kirjoja ja sitä vanhahtavaa kieltä.

7. Eniten käyttämäsi puhelinapplikaatiot (TOP5)?

Puhelimeni ei näytä kuin kolme viimeisistä.

1. HBO MAX (katson Fortitude-sarjaa joten tähän on mennyt hirveästi tunteja).

2. Facebook (olen kierrättänyt tavaraa Annetaan-ryhmissä joten siksi tämä tulee kakkosena).

3.Firefox (selain). Olen lukenut blogeja ja etsinyt tietoa.

8. Käytätkö vitamiineja? Jos niin mitä?

D-vitamiinia, sinkkiä ja kalsiumia.

9. Työ, jota et voisi koskaan tehdä?

Seksityötä jossa en voisi valita asiakkaitani itse. Työtä, johon liittyy olennaisena osana vesi. Työtä, jossa on väkivallan uhka läsnä.

10. Mitä piirteitä arvostat toisessa ihmisessä?

Rehellisyyttä, mustaa huumorintajua, lievää hulluutta.

11. Mitä sinulla on aina jääkaapissasi?

Pestokastiketta.

12. Kaunein näkemäsi paikka?

Näitä on monia ja niihin liittyy tietty fiilis.

13. Mistä pidät itsessäsi?

Siitä että olen luova, ajattelen läheisteni parasta, minulla on kauniit silmät ja kroppa joka jaksaa kaikenlaista.

14. Mistä taas et pidä itsessäsi?

Murehdin liikaa läheisteni terveysasioita ja tämä on siis saanut ihan hillittömät mittasuhteet.

15. Harrastus, jonka haluaisit aloittaa?

Kuvanveisto=plastinen sommittelu.

16. Kuvaile kotiasi kolmella sanalla.

Rento, väljä, turvapaikka.

17. Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa 10 miljoonaa?

Ostaisin ensin itselleni ja elämässäni tärkeille ihmisille uudet kodit, sijoittaisin osan rahoista, matkustaisin Islantiin. Osan rahoista lahjoittaisin syöpätutkimukseen ja joidenkin harvinaisten sairauksien tutkimukseen.

18. Lempiherkkusi?

Jäiset viinirypäleet.

19. Mitä et osaa tehdä ilman apua?

Näitä on vaikka kuinka paljon mutta jos en jotain osaa, etsin aiheesta youtubevideon. Sähkötöitä en osaa enkä halua tehdä, kerran yritin ja sain aikamoisen tällin :D

20. Mieleesi jäänyt You Tube-video?

Remontti-Reiskan videot :D Sieltä löytyy kaikkea tärkeää jos on juuri muuttanut omakotitaloon.

21. Lempihedelmäsi?

Viinirypäle.

22. Mitä kaipaisit enemmän elämääsi tällä hetkellä?

Nyt on hyvä. Tein juuri positiivisen koronatestin ja olo on pikkuisen hilpeä, olisikohan kuumeen syytä :D

23. Horoskooppimerkkisi ja nouseva merkkisi?

Leijona, nouseva neitsyt. Täältä voit tarkistaa oman nousevan merkkisi.

24. Mikä rästiin jäänyt asia sinun pitäisi tehdä, mutta et millään viitsisi?

Häkkikomerossa olisi paljon tehtävää. Olen dumpannut sinne kaikenlaista pakkausmateriaalia jotka voisi järjestellä.

25. Tärkein asia, jonka olet oppinut elämäsi aikana?

Luota prosessiin.

 

Tämä haaste on alunperin Kukkapillin Sadun blogista, minä taas puolestani  löysin sen Thildan blogista. Olisi kiva, jos juuri sinä tarttuisit tähän haasteeseen. Laitan tähän alle nuo kysymykset josta sinun on helppo napata ne.

 

Kommentoimaan pääset klikkaamalla tekstin otsikkoa.  

 

1. Asioita, joista et koskaan kirjoittaisi blogissasi?

 2. Missä pihistelet/säästät?

 3. Missä et pihistele/säästä?

 4. Lempikotityösi?

 5. Inhokkikotityösi?

 6. Vanhin omistamasi esine?

 7. Eniten käyttämäsi puhelinapplikaatiot (TOP5)?

 8. Käytätkö vitamiineja? Jos niin mitä?

 9. Työ, jota et voisi koskaan tehdä?

 10. Mitä piirteitä arvostat toisessa ihmisessä?

 11. Mitä sinulla on aina jääkaapissasi?

 12. Kaunein näkemäsi paikka?

 13. Mistä pidät itsessäsi?

 14. Mistä taas et pidä itsessäsi?

 15. Harrastus, jonka haluaisit aloittaa?

 16. Kuvaile kotiasi kolmella sanalla.

 17. Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa 10 miljoonaa?

 18. Lempiherkkusi?

19. Mitä et osaa tehdä ilman apua?

20. Mieleesi jäänyt You Tube-video?

21. Lempihedelmäsi?

22. Mitä kaipaisit enemmän elämääsi tällä hetkellä?

 23. Horoskooppimerkkisi ja nouseva merkkisi?

24. Mikä rästiin jäänyt asia sinun pitäisi tehdä, mutta et millään viitsisi?

25. Tärkein asia, jonka olet oppinut elämäsi aikana?

 

5 kommenttia

  1. Hei mahtavaa, että vastasit haasteeseen! On niin kiva saada tutustua kysymysten avulla bloggaajiin, varsinkin kun löysin blogisi vasta äskettäin (onneksi löysin <3).

    Minitiskari kuulostaa ihan mahtavalta! Mä olen niin tottunut tiskikoneeseen, että en tiedä, miten pärjäisin ilman sitä. Meitä on taloudessa vain kaksi, mutta silti sitä tiskiä tulee. Kerran edellisessä asunnossa tiskikone hajosi, ja oltiin ilman uutta kaksi vuotta, kun ei vain saatu aikaiseksi hankkia uutta (tämä on niin tyypillistä meillä :-D). Kun uusi kone sitten vihdoin tuli, päätin, että en ikinä enää valita tiskikoneen tyhjentämisestä. :-)

    Pestokastike pelastaa kyllä monesta pulasta! Kohta pitäisi ruveta kokkaamaan pastaa, ja harmittaa, kun ei ole pestokastiketta (kaapissa ollut jämä olikin homeessa).

    En ole koskaan maistanut jäisiä viinirypäleitä! Pitää ehkä katsoa YouTube-video, miten niitä valmistetaan. :-D

    Kivaa viikonloppua! <3 Ja hei, minullakin on täällä leijona (ukkeli siis). :-)

    VastaaPoista
  2. Oli ihania viestejä joihin vastata, toivottavasti en ollut copycat, miauuu ^^ Minitiskari on kyllä parantanut elämänlaatua huomattavasti, olisi pitänyt ostaa se jo aiemmin. Ja tuon voisi ottaa vaikka mökille mukaan jos sellainen olisi.

    Tummat viinirypäleet jäisinä ovat parasta, kannattaa valita pieniä rypäleitä jos kokeilee.

    Lähipiirissä on jo yleinen vitsi tuo Remontti-Reiskan videoiden katsominen. Tykkään katsoa videoita joissa ihminen tietää mitä tekee ja seuraan miestä joka ylläpitää pyöräilyaiheista kanavaa. No, itselläni on mummokonkeli ja en varsinaisesti tee noilla kanavan tiedoilla juuri mitään mutta silti pitää katsoa :D Ja voit vaan kuvitella montako minitiskarivideota on katsottu.

    Kivaa viikonloppua sinulle Satu 🤍

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana tuo kohdan 13 vastaus 😍.

    Minitiskari sen sijaan on mulle täysil uusi tuttavuus, enkä koskaan ole kuullut kenenkään syövän jäisiä viinirypäleitäkään 🤔. Kuulostaa kyllä monin verroin houkuttelevammalta kuin jäiset kalapuikot 😁.

    T. Annukka (kotonasi.)

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos Annukka, olisin toki voinut jatkaa listaa loputtomiin ;D Minitiskari on ihana, mökki-ihmisille, karavaanareille ja tiskausta inhoaville, vähän astioita omistavalle huippu keksintö.

    Saatoin kyllä eilen syödä vähän viinirypäleiden lisäksi torttutaikinaa :D Pistetään koronan piikkiin!

    Ihanaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista

On tuhat
tapaa toimia,
mutta vain
yksi tärkeä
tehtävä:
tuoda maailmaan
lisää lempeyttä.

-Susanna Jussila-

© arkisin. Design by FCD.