minimalismimaanantai | veitset

maanantai 19. joulukuuta 2022


 

Tänä maanantaina karsimisvuorossa keittiöveitset. Minulla on ollut nämä veitset käytössä jo n. 15 vuoden ajan. Nyt on aika laittaa eteenpäin veitset joita ei tule käytettyä.

 

Jätän itselleni kaksi veistä; kokkiveitsen ja viipalointiveitsen jotka näkyvät kuvassa ylimpänä. Voi olla että karsin vielä noista kahdesta toisen pois mutta katsotaan nyt ensin että tuleeko molempia käytettyä. Sen sijaan leipäveitsi ja juuresveitsi saavat uuden kodin muualla, niitä en ole juurikaan käyttänyt.

 

Ja hei, vielä tähän loppuun linkki Sariadelen blogiin , jos extreme- (ääri?)minimalismi herättää kiinnostusta.

 

Kommentoimaan pääset klikkaamalla tekstin otsikkoa.

6 kommenttia

  1. Veitset... meillä on oikein veitsitukkikin, jossa olevista veitsistä käytän enää kahta pienintä. Tarttiskohan tehdä asialle jotain. ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alunperin nämäkin veitset ovat osa suurempaa kokonaisuutta, vuosien varrella veitset on vähentyneet ja hetki sitten lahjoitin veitsitukin pois kun siinä oli enää muutama jäljellä.

      Jännä miten sitä tulee käyttäneeksi usein niitä lemppariveitsiä ja muut jäävät sitten paitsioon ^-^

      Poista
  2. Ulrika50v.blogspot.com20/12/22 10:18

    Sulla on varmasti hirveesti tyhjää tilaa kaapeissa ? Miten hyödynnät niitä vai onko ne vaan tyhjiä? Kivaa joulua🎅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ulrika, on paljon tyhjää tilaa, tavarat mahtuu olemaan oikein väljästi. Täytyy jossain vaiheessa ottaa kuvia kaapeista, keväämmällä, nyt on suoraan sanottuna hankalaa tuon vähäisen valon määrän takia :D

      Kivaa joulua sinne Ruotsiin! 🎅

      Poista
  3. Ihailtavaa karsintaa. Meilläkin kilisee monia ihan turhia veitsiä laatikossa terät toisiaan vasten, mutta ei ole tullut oikein mieleen, että niitähän voisi tosiaan vähentää :D. Olen vaan ollut niin innoissani, kun sain pari joulua sitten lahjaksi veitsenteroittimen ja tuntui kivalta, kun on ollut paljon tylsiä veitsiä mitä teroittaa :).
    Yksi on kuitenkin ylitse muiden ja jemmaan vain omaan käyttööni kuopukselta joululahjaksi saamaani Victorinoxin vihannesveistä, joka on ihan uskomattoman hyvä. Tulee joka aamu iloinen mieli, kun otan sen käteen ja halkaisen sitruunan tai viipaloin tomaatteja leivän päälle. Toki osana tuohon erityiseen tunteeseen on lahjan antaja.

    Kiva olisi tosiaan nähdä kaappiesi sisältöä :). Aina kiinnostavaa. Etenkin, jos suuri osa on tyhjää tilaa, jota ei koskaan voi olla liikaa.
    Itse ihmettelen, mitä me esimerkiksi tehdään 24:llä Ikean halvalla viinilasilla, kun meitä asuu täällä nykyään kaksi ja jos kutsutaan kavereita, meitä on maksimissaan 8 ja sille määrälle riittää "parempiakin laseja" .

    VastaaPoista
  4. Se on jännä miten kaikista tavaroista aina muodostuu ne omat lempparit joita sitten käyttää sinne hamaan tappiin saakka vaikka vaihtoehtojakin löytyy. Hyvällä veitsellä on kyllä ilo työskennellä ja ihanaa että huollat veistäsi ^-^ Ja toki se, että lahjan antaja on rakas ihminen, merkkaa erityisen paljon.

    Alunperin oli idea kuvata kaikki niin että ovat kaapeissa omilla paikoillaan mutta nyt on niin vähän valoa ettei onnistu millään. Onneksi kohta päivät pitenee.

    Minulla oli myös aiemmin aikamoiset määrät kaikkea, oli samaa tuotetta eri väreissä ja määrä tietysti pienelle armeijalle. Nyt olen ottanut järjen käteen kun asun paikkakunnalla jonne kaverit harvoin matkustavat enkä pidä juhliakaan niin usein kuin silloin ennen. Ja kyllä täältä edelleen löytyy törkykasoja/kaappeja jotka ovat vielä läpikäymättä :D

    Ja vaikka tuntuu, että tavaraa on vähän, voisi tästä määrästä vielä karsia ihan helposti, olen vaan itse niin mukavuudenhaluinen että on kiva ettei ole liian naftia määrää materiaa.

    VastaaPoista

On tuhat
tapaa toimia,
mutta vain
yksi tärkeä
tehtävä:
tuoda maailmaan
lisää lempeyttä.

-Susanna Jussila-

© arkisin. Design by FCD.