minimalismimaanantai | meikit

maanantai 3. huhtikuuta 2023

 

Nyt vuorossa meikkien karsintaa. Niitä on jo valmiiksi erittäin maltillinen määrä mutta on aika poistaa tuotteet joita ei tule käytettyä. Poistot on korostettu keltaisella värillä.

 

Vasemmalla kuvassa: kaksi kulmatuotetta, Catricen Brow on point kulmatuote, poistoon. En vaan saa toimimaan kuten haluaisin joten roskiin tämä. Toinen kulmatuote (josta jo tekstit kuluneet pois) on Makeup Revolutionin kulmakynä joka on käytetty miltei loppuun, roskiin. Tällä hetkellä kulmissa on microblading ja nykyisiin kulmiin tarvitsen hiukan erilaisen kulmakynän, joten se on ostoslistalla. Yritän tehdä tarkkaa taustatyötä ettei tule hutiostoksia. Jos sinulla on tiedossa kulmakynä/tussi joka piirtää tarkkaa, viivamaista jälkeä niin kerro ihmeessä, olisin tiedosta kiitollinen.

 

Lumenen self tanning drops on kyllä yksi parhaista kosmetiikkaostoksista, tuotetta laitetaan kosteusvoiteen sekaan ja levitetään kasvoille. Ensimmäisellä kerralla pelkäsin että lopputulos on Donald Trump mutta ei sentään. Lopputulos on juuri hyvän sävyinen ja kasvot näyttävät eläviltä normitilanteeseen verrattuna (normitilanne: eilen kuolleen värinen.) En ole kertaakaan onnistunut saamaan överiä lopputulosta eikä tämä tahri tyynyliinaa. Lisäilen noin kolmen päivän välein kosteusvoiteen sekaan pari tippaa että pysyy terve hehku kasvoilla. Tässä tuotteessa hinta ja laatu kohtaavat.


Jatketaan Lumenella; Lumenen Invisible Illumination Instant Glow Sävyseerumi on kestosuosikki. Minulla on ollut käytössä sävy light mutta ensi kerralla taidan ostaa hiukan tummemman.


Yläkulmassa kaikki kaksi omistamaani huulituotetta, Mac Cosmetics:n huulipuna sävyssä Velvet Teddy ja Elizabeth Ardenin Eight Hour Lip stick huulirasva sävyssä Berry. Kummatkin näistä päivittäisessä käytössä. Aina pitää olla huulissa väriä!


Oikeassa kulmassa on varjostustuote (?) LARITZY Cosmetics Shade Stix "Aloha" jota ei ole tullut käytettyä paria kertaa enempää joten tämä menee myös poistettavien tuotteiden kaveriksi.

 

Oikeassa kulmassa näkyvä poskipuna on Mac Cosmeticsin sävyssä Gentle ja tämä on silkkaa rakkautta. Vaikka se näyttää hyvinkin tummalta niin kasvoille se tekee sellaisen juuri ulkoilleen ihmisen poskien sävyn.



Figs & Rouge Wonder Love Charm Glow Elixir
tuli jonkun kosmetiikkaboksin yhteydessä ja sitä olen aina välillä käyttänyt highlighterina. Tämä on niin riittoisa tuote että tämä löytyy meikkipussista vielä kahdeksankymppisenä. Ei ole siis aktiivisessa käytössä mutta pidän tämän siitä huolimatta.

 

 

Ja viimeinen tuote (alhaalla) on Lidlin ripsiväri jonka ostin joskus kauppareissulla päähänpistosta. Ei ole mitenkään erityisen hyvä ripsari joten tämä lähtee roskiin. En osaa oikein meikata silmiäni kun ne ovat hiukan mallia Aasia, joten ei paljon näy vaikka olisi ripsiväriä.

Aika vähillä tuotteilla mennään mutta tuossa on minulle ihan riittävästi kaikkea, tärkeimpänä itseruskettavat tipat, huulipuna ja poskipuna. Kaikki muu on extraa!


Kommentointiosio avautuu klikkaamalla tekstin otsikkoa.

8 kommenttia

  1. Tuo Lumenen itseruskettava voide tuntuisi kiinnostavalta. Antaako se jonkin aikaa pysyvää väriä iholle vai onko vaan joka meikkauskerralla lisättävä tuote?

    VastaaPoista
  2. Olenpa jotenkin hassusti nimennyt tipat meikiksi, täytyy korjata asia tekstiin. Tipat antavat muutaman päivän kestävän rusketuksen, itse teen niin että laitan ensimmäisenä iltana kolme tippaa ja muutaman päivän jälkeen pari tippaa.

    On kyllä hyvä tuote, ekaa kertaa kokeilin itseruskettavaa ja tämä on tosi helppo käyttää 🖤 ei tarvitse kauheasti meikkiä käyttää kun tämä antaa terveen hehkun kasvoille.

    VastaaPoista
  3. Näitä on kiinnostava tiirailla; mitä kempparijuttuja muut käyttää! 😄
    Tuosta oon täysin samaa mieltä, että huulissa on oltava aina väriä. Muuten oon irrottautunu meikeistä jo vuosia sitten. Olihan se vähän hankalaa, kun olo oli alaston, jos ei ehtiny laittaa meikkiä kun meni viemään roskia tms, eli parempi näin. Enkä osaisikaan meikata, paitti sillee Cyndi Lauper-tyyliin, ala 80-luku… 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään kanssa stalkata toisten kempparijuttuja (siis netissä, en irl). Aika vähällä meikillä täälläkin todellisuudessa mennään, pääasiassa just huulipunalla. Kulmatkin vahvistetaan perjantaina niin ei tarvitse niitäkään sitten sen kummemmin meikkailla.

      Nyt kun mainitsit Cyndi Lauperin niin alkoi soimaan päässä kaikki kasarihitit :D Oli muuten pakko googlailla miltä Cyndi näyttää nykyään; todella hyvältä 🖤

      Poista
  4. Kiitos samoin sinulle, Suvi! Näyttää siltä että siitä on tulossa ihanan aurinkoinen 🧡

    VastaaPoista
  5. Todella mielenkiintoinen idea nuo Lumenen sävytipat. Pitänee käydä vähän tutkailemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin suositus itseruskettaville tipoille! Paras kosmetiikkaostos pitkiin aikoihin 💞

      Poista

On tuhat
tapaa toimia,
mutta vain
yksi tärkeä
tehtävä:
tuoda maailmaan
lisää lempeyttä.

-Susanna Jussila-

© arkisin. Design by FCD.